Blogi

Lopen kunnan maankäyttöpäällikkö Pekka Säterin mukaan Lopella on tehty jonkin verran yli kymmenen tonttivarausta vuoden aikana. Mutta yhtäkkiä niitä tehtiinkin kuusi yhden viikon aikana ja yhteydenottoja sekä kyselyitä oli tietysti vielä paljon enemmän.

Syynä oli Lopen kunnan ja MAK Median toteuttamassa tv-kampanjassa.

– Ajatus lähti johtoryhmästämme, kertoo Lopen viestintäsuunnittelija Eija Heinonen.
– Tv-mainonnasta on helposti sellainen mielikuva, että se on kamalan kallista. Hinnat olivat yllättävän edulliset ja päätimme toteuttaa ns. kelluvan mainoksen kohdistettuna pääkaupunkiseudulle. Eli mainosta näytettiin silloin, kun kohderyhmäämme oli television ääressä n. 500 000.

Eija Heinonenkin oli yllättynyt kampanjan tehosta.

– Sisältöä ideoimme yhdessä MAK Median Ville Kujansuun kanssa. Hän suunnitteli ja toteutti mainoksen. Yhteistyö on mutkatonta, sujuvaa ja siitä mainiota, että voimme heitellä hullujakin ideoita ilmaan.

– Olen seuraillut näitä kuntien tonttimainoksia: kaikkialla on mukavaa ja hyvä elää, peruspalvelut on kunnossa ja kaunista maisemaa sekä luontoa löytyy. Niin toki on Lopellakin, mutta kyse on kuitenkin siitä, että pitää erottua. Tästä syntyi ajatus mieleen jäävästä ”renkutuksesta”. Totta kai asia, edullinen tontti, Lopen hyvä sijainti vajaan tunnin matkan päässä pääkaupunkiseudulta, ovat esimerkkejä asioista, jotka saavat sitten tekemään sen ostopäätöksen. Mutta mainoksen tehtävähän on erottua ja kiinnittää isossa tulvassa huomiota, Ville kertoo.

Hyvä yhteistyö jatkunut jo yli kymmenen vuotta

Lopen kunnan ja MAK Median yhteistyö on jatkunut jo yli kymmenen vuotta. Työntekijätkin ovat kunnassa vaihtuneet, mutta MAK Median maine hyvänä yhteistyökumppanina on kantanut yli muutosten.

– MAK Media pystyi tämänkin toimeksiannon suorittamaan, vaikka aikataulu oli aika pikainen. Kun yhteistyö on joustavaa ja mutkatonta, päästään hyviin tuloksiin, Eija Heinonen sanoo tyytyväisinä.

Lopen tonttikampanja jatkuu heinäkuussa viikon radiomainonnalla, jossa käytetään samaa Villen luomaa ”renkutusta”. Mielenkiintoista kuulla miten radiomainoskampanja tehoaa.

Katso Lopen tonttimainos tästä:

Aiheestä muualla:

https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/rakentaminen/artikkeli-1.1130781

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä ja jutellaan lisää!

Aloitetaanko yhteinen matka?